Viherrakentaja
Viheralan perustutkinto on puutarhatalouden perustutkinto viheralan koulutusohjelmassa tai käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani nimikkeellä, ympäristönsuunnittelun ja rakentamisen koulutusohjelmassa.
Viherrakentaja / Artesaani on taitava rakentaja ja muotoilija. Hän osaa rakentaa eri materiaaleista kalusteita, ympäristörakenteita ja pienesineitä.
Laaja ammattiosaaminen syntyy kuitenkin siitä, että hän osaa rakentaa myös viheralueita maanrakentamisen pohjatoista valmiiseen pintaan.
Valmis ympäristö muodostuu erilaisista tasopinnoista, muureista, portaista ja kalusteista.
Viherrakentaja-artesaanit työskentelevät monipuolisilla viheralan rakentamisen/palvelun toimialoilla (kaupungit, kunnat, seurakunnat ja yksityiset yritykset) tai toimiminen itsenäisenä yrittäjänä.
Myös asiakaspalvelu ja myyntityöt alan eri tehtävissä kuuluvat toimenkuvaan.
Viheralan koulutuksen sisältö koostuu ainakin seuraavista osa-alueista:
- viherrakentamisen ja rakenteiden suunnittelu
- viheralueiden rakentamisen työtehtävät
- piharakentaminen
- viheralan koneiden ja laitteiden käyttö
- koristekasvien ja luonnonkasvien käyttö ja tuntemus
- perehdytään puutarhakulttuuriin ja viherrakentamisen eri tyylisuuntiin
- ympäristörakentamisen materiaalien muotoilu ja työstäminen
Alan koulutusta tarjoavat mm. Koulutuskeskus Salpaus Lahdessa, Omnia Ammattiopisto Espoossa, Keuda keskisellä Uudellamaalla ja Tredu Tamperella.
Salpaus
Omnia
Viheraluerakentajat
Puutarhaliitto
Viheralan ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
Puistopuutarhuri
Perustutkinnon jälkeen on mahdollista suorittaa Puistopuutarhurin ammatti- tai erikoisammattitutkinnot.
Puistopuutarhurin ammattitutkinto on aikuisten (20v.) ammatillinen näyttötutkinto, joka on osaamisen hankintatavasta riippumaton ja joka suoritetaan näytöin.
Puistopuutarhurin työnkuvaan kuuluu tavallisesti erilaisten viheralueiden rakentaminen ja ylläpito. Puistopuutarhurin ammattitutkinto sisältää viisi valinnaista tutkinnon osaa joista suoritetaan kolme.
Tutkinnon osia ovat kasvillisuusalueen rakentaminen, viheralueiden ylläpito, ympäristörakentaminen, yritystoiminta ja yrittäjyys.
Koulutuksen laajuus on 40-50 opintoviikkoa.
Ammatti- ja erikoisammattitutkintoja voi suorittaa työn ohessa useassa eri alan oppilaitoksessa.
Keuda
Harjun oppimiskeskus
Livia
Tredu
TTS
Arboristi
Arboristin työtehtäviin kuuluvat puuvartisten kasvien sekä puisto- ja maisemametsien hoito sekä puiden kaato.
Käytännön hoito- ja kaatotöiden lisäksi arboristi osaa suunnitella hoitotoimenpiteet sekä tutkia ja analysoida puiden kuntoa.
Pääsyvaatimuksena koulutukseen on puutarhatalouden perustutkinto tai työkokemus alan töistä.
Koulutuksen osa-alueita ovat nuorten puiden kasvatus ja hoito, varttuneiden puiden hoito, puiden kuntoinventointi, puiden poisto, yrittäjyys ja asiakaspalvelu sekä puisto- ja maisemametsien hoito.
Koulutuksen laajuus on 40 opintoviikkoa.
Floristi
Floristin ammattitutkinto koostuu kahdesta pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta osasta. Pakollisia osia ovat kukkien sidonta ja koristelu sekä asiakaspalvelu ja markkinointi.
Valinnaisena osana tulee suorittaa joko yrittäjyys tai vihersisustus. Floristi osaa suunnitella työnsä järkevästi ja hallitsee yritystoiminnan perusasioita kuten kustannuslaskentaa ja hinnoitteluperusteita.
Koulutuksen laajuus on 45 opintoviikkoa.
Golfkentän hoitaja
Golfkentän hoitajan ammattitutkinto sisältää kolme pakollista tutkinnon osaa, jotka ovat nurmipintojen hoito, golfkentän pelikuntoon saattaminen sekä rakentaminen ja peruskorjaus.
Pakollisten osien lisäksi on mahdollista halutessaan suorittaa vapaasti valittava osa yrittäjyydestä.
Golfkentän hoitaja on nurmikonhoidon ammattilainen, jonka tavallisia tehtäviä ovat kentän pelikunnosta huolehtiminen ja nurmipintojen hoito sekä muut kentän ylläpitoon liittyvät työt.
Koulutuksen laajuus vaihtelee 20-40 opintoviikon välillä.
Vihersisustaja
Vihersisustajan työnkuvaan voi kuulua esimerkiksi myynti- ja markkinointitehtäviä, vihersisustusten suunnittelua, toteuttamista ja viherkasvien huoltotehtäviä.
Ammattitaitoinen vihersisustaja tuntee vihersisustuksen eri materiaalit, kasvit ja niiden kasvupaikkavaatimukset sekä viljelymenetelmät.
Vihersisustajan ammattitutkinto muodostuu neljästä pakollisesta ja yhdestä valinnaisesta tutkinnon osasta.
Pakollisia osia ovat vihersisustuksen suunnittelu, vihersisustuksen toteutus, viherkasvien huolto ja vihersisustuspalveluiden tuottaminen.
Valinnaiset tutkinnon osat ovat erikoiskohteiden vihersisustus, yritystoiminta vihersisustuksessa tai joku muu aiheeseen sopiva tutkinnon osa jostain muusta ammattitutkinnosta.
Vihersisustajan ammattitutkinto on Suomessa uutuus.
Viljelypuutarhuri
Viljelypuutarhuri hallitsee monipuolisesti puutarhakasvien viljelyn ja siihen liittyvän ekologisen ja teknisen osaamisen.
Viljelypuutarhurin ammattitutkinto koostuu yhdestä pakollisesta ja kuudesta valinnaisesta tutkinnon osasta joista tulee suorittaa kolme.
Pakollinen osa on sadonkorjuu ja jatkokäsittely ja valinnaisia ovat avomaan kasvituotanto, kasvihuonetuotanto, luonnonmukainen tuotanto, tuotekehitys ja markkinointi, yritystoiminta ja yrittäjyys.
Koulutuksen laajuus on 47 opintoviikkoa.
Kivimies
Kivimiehen ammattitutkinnossa perehdytään piha- ja ympäristörakentamiseen.
Tutkinnon suorittanut hallitsee luonnonkivirakentamisen, työstämisen ja muotoilemisen käsityömenetelmin.
Suuntautumisvaihtoehtoina kivimiehen ammattitutkinnossa ovat rakennuskiven asennus tai ympäristökiven asennus.
Koulutuksen laajuus on 40 opintoviikkoa.
Lisätiedot:
Päivitetty 12/2016