Vetovoimaa rakennus- ja kiinteistöpalvelualalle!

Avoimet työmaat -päivä Tampereella kiinnosti kaseja

26.4.2012

761030iphone4546pakattu

Ylöjärven alueen  ja Tampereen Hatanpään koulujen kahdeksasluokkalaiset tuotiin 20.4. tutustumaan rakentamis- ja kiinteistöpalvelualan opintopolkuihin ja opiskeluympäristöön Pirkanmaan ammattiopistoon PIRKO:on. Auditoriossa selvisi, että alan kolmivuotiset perustutkinnot antavat hyvät perustaidot työelämään. Alalla on paljon koulutusmahdollisuuksia eri asteilla – PIRKO:ssa alan perustutkintoja on viisi. Kaikissa niissä opiskelu on monipuolista ja käytännönläheistä. Teoriaakin on päntättävä. Päät pyörivät, kun kuultiin, että maarakennusalan opiskelijalle PIRKO:ssa kuorma-auto- ja henkilöautokortti maksaa 300 euroa, kun siitä normaalisti joutuu pulittamaan parisen tonnia.

”Maarakennuskonekuskin on oltava rauhallinen ja tarkka – hötkyillä ei saa”, kertoi maarakennusalan opettaja Jarmo Kukkonen.

Kiinteistöpalvelualan opettaja Tapio Rautakunnas kertoi, että kiinteistöpalvelualan työ on hyvin vaihtelevaa ja työt vaihtuvat vuodenaikojenkin mukaan.

”Ala on kaikkea mahdollista hiekan lakaisusta aina huipputeknologiaan saakka”, kuvaili Rautakannas ja muistutti, että Suomen kansallisomaisuudesta suurin osa on kiinni kiinteistöissä.

Oppilaat pääsivät tutustumaan myös työmaaolosuhteisiin ja siellä työskenteleviin eri ammattilaisiin. Käyntikohteena oli heinäkuussa yleisölle avautuva Tampereen asuntomessualue Vuoreksessa. ”Kirves on tänä päivänä aika harvinainen työkalu kirvesmiehen pakissa”, kertoili Jarmo Helenius SRV Rakennus Oy:stä. Projekti-insinööri Marjo Kouvolainen kertoi työskennelleensä aluksi kesiä työmailla. Sen jälkeen hän toimi neljä vuotta suunnittelijana, mutta koki homman yksinäiseksi. Nykyiseen työhön työmaalla hän on erittäin tyytyväinen. ” Täällä jokainen työpäivä on tosi monipuolinen”, kertoi Marjo.

Suomen keli yllätti taas räntäisyydellään, ja pisti kevyimmin pukeutuneiden hartiat väpättämään.

”Meitä keli ei oikeastaan haitannut. Tutustumisen näkökulmasta päivä antoi realistisen kuvan: töitä tehdään myös huonommalla säällä!”, kiteytti opinto-ohjaaja Raili Laitinen Soppeenharjun koulusta.

Päivän järjestivät Vetovoima ry:n kanssa Rakennusteollisuus ry, Talonrakennusteollisuus ry, Infra ry, Pirkanmaan ammattiopisto, Tampereen kaupunki/Asuntomessutoimisto ja SRV Rakennus Oy.