Rakennusmestari
Tavoite
Tavoitteena on kouluttaa rakennusalalle motivoituneita, rakennusalan osaavia ja kustannustietoisia rakennusmestareita käytännön rakennusalan työnjohtotehtäviin. Tavoitteena on lisäksi perehdyttää opiskelija käytännön tuotantotoiminnan esimies-, suunnittelu-, organisointi-, laadunohjaus- ja kehittämistehtäviin yhteistyössä alan yritysten kanssa.
Koulutuksessa painotetaan lisäksi tulevan ammatin kannalta oleellisia taitoja, kuten: matemaattiset taidot, riittävä kielitaito, suullinen ja kirjallinen viestintätaito, ryhmä- ja tiimityötaidot, oppimiseen ja varmistamiseen sekä itsenäisen ja vastuullisen toiminnan oppiminen.
Koulutuksen sisältö
Opetusministeriön ja rakennusteollisuuden sekä ympäristöministeriön pätevyyksistä annettujen ohjeiden edellyttämät ammatilliset tavoitteet on huomioitu opetussuunnitelmassa. Oppimistavoitteiden määrittelyssä käytetään työelämän rakennusmestarilta edellyttämiä osaamistavoitteita. Tavoitteena on myös kehittää opetusta jatkuvasti yhteiskunnan ja työelämän vaatimaan suuntaan. Osa opinnoista toteutetaan yhdessä yritysten kanssa projektitöinä, erilaisina harjoitteluina ja opinnäytetöinä.
Pääaineen tai erikoistumisalan valinta
Pääaineena on yleensä talonrakennustyömaan tuotantojohtaminen.
Rakennusmestarikoulutukseen valitut opiskelevat ennalta suunnitellun lukusuunnitelman mukaisesti, valinnaisuus rajoittuu 30 op:n vapaasti valittavien kokonaisuuteen. Suositeltavia vapaasti valittavia opintoja ovat mm. infratekniikan ja korjausrakentamisen opinnot rakennus- ja yhdyskuntatekniikan insinöörikoulutuksessa.
Opintojen rakenne
Opinnot koostuvat perusopinnoista, ammattiopinnoista ja projektitöistä, vapaasti valittavista opinnoista, työharjoitteluista ja opinnäytetyöstä. Koulutuksen kokonaiskesto on 3,5 vuotta eli 210 opintopistettä.
Opinnot muodostuvat seuraavasti: perus- ja ammattiopinnot (120 op), vapaasti valittavat opinnot (30 op), harjoittelu ja projektityöt (45 op) ja opinnäytetyö (15 op)
Perusopinnot koostuvat mm. kieli- ja viestintäopinnoista, matemaattisista opinnoista sekä rakennustekniikan perusopinnoista. Opinnot ovat ammatillisesti eriytyneitä ja suuntautuneita, sekä luovat pohjaa ammatillisten valmiuksien omaksumiselle.
Ammattiopinnot koostuvat opinnoista tuotannonohjaukseen ja – johtamiseen sekä työmaatoteutukseen. Ammattiopinnot edesauttavat opiskelijan oman ammattikuvan ja motivaation kehittymistä. Opinnoissa korostuvat rakennustekniikan ohella myös esimiestoiminta ja johtaminen.
Vapaasti valittavien opintojen tulee ensi sijassa tukea ja edesauttaa rakennusmestarikoulutuksen opintoja ja parantaa ammatissa suoriutumista valmistumisen jälkeen.
Harjoittelut ja projektityöt toteutetaan yhteistyössä alan yritysten kanssa. Harjoittelu on pääsääntöisesti työnjohtoharjoittelua toisesta opiskeluvuodesta alkaen.
Opinnäytetyö
Koulutukseen sisältyy tuotantojohtamiseen liittyvä portfolio tyyppinen opinnäytetyö, mestarityö. Myös yksilöllisemmin tilaajan tarpeisiin vastaava opinnäytetyön rakenne on mahdollinen. Työn laajuus on 15 op. Työn laadinta aloitetaan viimeistään kolmannen opintovuoden työharjoittelun aikana ja tehdään valmiiksi viimeisenä opintovuotena.
Opinnäytetyöt tehdään pääsääntöisesti yritystoimeksiantoina yhteistyössä yritysten kanssa. Opinnäytetyössä hankittu tieto palvelee ensisijaisesti tekijää ja myös yhteistyöyritystä sekä oppilaitosta koulutuksen kehittämisessä ja ajanmukaistamisessa. Työssä pyritään mittaamaan ja osoittamaan oppilaan kokonaisoppiminen ja ammatilliset valmiudet.
Uramahdollisuudet
Rakennusmestarit sijoittuvat valmistuttuaan asuin-, toimisto-, liike- ja teollisuusrakennusten työmaiden työnjohtotehtäviin. Rakennusliikkeissä rakennusmestarit voivat sijoittua myös määrälaskenta-, kustannuslaskenta- tai työnsuunnittelutehtäviin.
Monipuolisia työtehtäviä löytyy myös kaupan ja rakennusmateriaaliteollisuuden palveluksessa. Kokemuksen ja osaamisen kartuttua rakennusmestarit voivat edetä rakennusliikkeiden työ- ja projektipäällikön tehtäviin. Rakennusmestari voi työskennellä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla tai itsenäisenä yrittäjänä.
Tehtävänimikkeitä
Työnjohtaja (rakennus)
Rakennusmestari
Pätevyys
Rakennusmestarin (AMK) tutkinto antaa yhdessä myöhemmin hankittavan työkokemuksen kanssa kelpoisuuden toimia ympäristöministeriön ohjeen YM4/601/2015 mukaisissa poikkeuksellisen vaativan luokan vastaavan (yleis-)työnjohtajan tehtävissä.
Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa
Rakennusmestarikoulutus on kiinteässä yhteistyössä rakennusalan eri toimijoiden kanssa. Koulutus on suunniteltu rakennusalan yritysten tarpeeseen. Alan yritykset ovat olleet mukana kehittämässä tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmaa ja ovat myös sitoutuneet opetussuunnitelman toteuttamiseen.
Ammattikorkeakoulun palvelutoiminnassa on opiskelijoilla myös mahdollisuus toteuttaa rakennusmestarikoulutukseen soveltuvia ulkopuolisia toimeksiantoja, projektitöitä.
Jatko-opintomahdollisuudet
Koulutus antaa valmiudet hakeutua opiskelemaan insinöörin (amk) tutkintoon. Diplomi-insinöörin ja YAMK-tutkintoihin pääsy ilman täydentäviä opintoja on epävarmaa ja koulukohtaista.
Päivitetty 4/2020